27 Elo 2007

Markku Pääskynen, Ellington (Tammi 2003)

Markku Pääskysen toinen kirja Ellington on vielä lähempänä dekkaria kuin Etanat. Ellington on kehityskertomus Sture Stenvall/Tomas Fast -nimisestä pojasta, joka alkaa jo kouluvuosina jakautua kahdeksi persoonaksi. Niinpä Sture jo koulupoikana ottaa itselleen toisen nimenkin, Tomas Fast. Hänen kolmas nimensä on Ellington.

Tomas Fast suljetaan jo 14-vuotiaana psykiatriseen sairaalaan. Yhtenä syynä tähän toimenpiteeseen on se, että hän käy koulutoverinsa kimppuun ja yrittää raiskata tämän. Sairaalassa Tomasta tutkitaan monen hengen voimalla. Jokainen hänen lausumansa sana kirjoitetaan siniseen vihkoon ja analysoidaan monien oppien mukaan.

Monesti tätä kirjaa lukiessa tuli mieleen, että Pääskynen ironisoi psykiatreja. Nämä kuuntelevat tutkittavansa puheita kuin Jumalan sanaa ja ryntäävät oitis tekemään päätelmiään. Kun kyseessä on näinkin yliviisas potilas kuin Tomas Fast, niin hän puhuu mitä puhuu ja seuraa kiinnostuneena, miten hänen sanansa tohtoriin vaikuttavat.

Kun pohditaan miksi Tomas on sellainen kuin on, niin tulilinjalle joutuvat tietenkin vanhemmat. Tomas kertoo auliisti tutkijoille miten häntä on pahoinpidelty kotona ja miten ankea lapsuus hänellä kaiken kaikkiaan on ollut. Kotiväki on kauhuissaan, sillä nämä tarinat tulevat sille täytenä yllätyksenä.

Ovatko rikokset mielikuvitusta vai totta?

Maankuuluksi Tomas tulee, kun hän rupeaa ottamaan nimiinsä kaikkia mahdollisia pohjoismaissa tapahtuneita raiskauksia ja henkirikoksia. Oikeastaan kirjan dekkarimaisuus tuleekin pääasiassa siitä, että mitä Tomas oikeastaan teki ja mikä oli vain hänen mielikuvitustaan.

Nämä rikoskertomukset rinnastuvat oikeastaan kaikkeen siihen, mitä hän muutenkin kertoi lääkäreille itsestään. Osin ”ankeissa kotioloissa” saattoi olla totuuden siemen, mutta suurimman osan hän sepitti. Sen kukin lukija saa itse ratkaista, että minkä osan hän sepitti kontolleen ottamistaan raiskauksista ja henkirikoksista.

Ellington on mielenkiintoinen ja tyhjentymätön kuva mielisairaalan potilaasta. Edelleen lukija jää kysymään, että kuka tämä mies oikein oli ja miksi hän oli sellainen kuin oli? Psykiatriassa on monta suuntaa ja tutkimusmenetelmät ovat vuosikymmenien aikana varmaan kehittyneet. Ja niin pitääkin kehittyä jos kerran potilaat ovat Ellingtonin tyyppisiä.

Vaikka tämä Pääskysen toinen kirja on tavallaan kehityskertomus, jossa edetään monta vuosikymmentä, niin silti tämä on tiiviimpi kuin edellinen kirja Etanat. Ellington myös pysyy paremmin alkuperäisessä aiheessa. Joten koen Pääskysen menevän hurjaa vauhtia eteenpäin ihmismielen kaunokirjallisena kuvaajana.

Markku Pääskysen teosten saatavuus Kymenlaakson kirjastoissa.

julkaistu Kaupunkilehti Seiskassa

 

Ritvan dekkariarvostelut: